Huippukokemus osallistua Super-Adaan!

Meeri osallistui Super-Ada -tapahtumaan, jossa oli niin hauskaa, että hän innostui tosissaan IT:stä. Lue Meerin tarina!

Olen Meeri ja opiskelen tietojenkäsittelyä ja yrittäjyyttä Tampereen ammattikorkeakoulussa viimeistä vuotta. Olin mukana Super-Ada -tapahtumassa vuonna 2015 eli noin kaksi vuotta sitten. Kuulin tapahtumasta ensimmäistä kertaa somen kautta, jossa törmäsin mainokseen, joka lupaili voittajille kesätyöpaikkaa Roviolla. Olen jo pitkään haaveillut työpaikasta pelialalla, joten kiinnostuin heti.

Lähdin tapahtumaan avoimin mielin yksin, ilman joukkuetta, koska en vielä tuntenut muita tyttöjä, joita IT-ala olisi kiinnostanut yhtä paljon kuin minua. Pidän kuitenkin uusiin ihmisiin tutustumisesta ja odotin tapahtumaa innolla!

Tapahtumassa sain joukkueeseeni kaksi muuta tyttöä, joista toinen sattui olemaan myös Tampereelta asti tullut ja toinen muutti sitten myöhemmin Tampereelle asumaan ja työskentelemään. Tulimme hyvin juttuun ja oli mukava päästä tutustumaan ihmisiin, joilla on samanlaiset mielenkiinnonkohteet, mutta erilaiset taustat. Suoritimme tapahtumassa olevat rastit kunniakkaasti, vaikka emme palkintosijoille päässeetkään.

Rasteilla oli tehtäviä laidasta laitaan, joissain tarvittiin paljon luovaa innovatiivisuutta ja toisissa taas jonkun verran suunnitelmallisuutta ja kokonaisuuksien hallintaa. Tärkeintä menestyksen kannalta oli kuitenkin onnistunut tiimityö. Tapahtuma antoi hyvin kokonaiskuvaa siitä, millaista IT-alalla työskentely voi olla eri rooleissa.

Tänä vuonna olinkin jo liian vanha osallistumaan tapahtumaan ja se jäi harmittamaan minua, koska viime kerralla oli niin hauskaa. Nyt kun opiskeluni ovat loppusuoralla, niin päätin ottaa yhteyttä SuperAdan järjestäjiin ja ilmaista haluni olla jotenkin mukana. Vastaus oli myönteinen ja nyt pääsen mukaan auttamaan ensi vuoden tapahtuman järjestämisessä.

Minulle on henkilökohtaisesti tärkeää, että tällaisia tapahtumia järjestetään jatkossakin. IT-alalla on huutava pula työntekijöistä ja olisi harmi, jos ne kaikki täyttyisivät pelkästään pojista. Haluan ehdottomasti olla mukana inspiroimassa muita tyttöjä IT-alalle, koska siellä heitä tarvitaan!